Kiekko-Vantaa C - HPK 5-4 VL
Julkaistu: 24.02.2017 00.00

Kiekko-Vantaa C - HPK 5-4 VL

Tasoltaan ei mikään klassikko tai niin kuin coach Fagerström asian ilmaisi: aivan pa##a peli. Mutta olihan huikea draaman kaari tässä matsissa.

Eka kymppi yhtä maalia ja oletin jo, että tanssitaan kaksinumeroiset. En pysty värittämään maaleja, koska sieltä musakorneristajää niin paljon näkemättä. Holopainen 1-0 ja Fagerström 2-0 ylivoimalla. Mun silmissä peli oli ohi. Kerho tuli kuitenkin peliin mukaan jälkimmäisellä kympillä. Sebu piti taidoillaan vastustajan nollilla.

Toinen erä oli heikkotasoinen. Naapuri sai vielä onnenkantamoisen avausmaalin ja tämä hieman lamaannutti lohipaitoja. Erän loppuun vielä tasoitus, eihän se nyt hyvältä näyttänyt. Onneksi Jube Kaartinen iski todellisen pukukoppimaalin minuutti ennen loppua. Olin satavarma, että homma hoidetaan helposti.

Kolmannessa erässä tuska sen kuin kasvoi! HPK tasoitti erän alkuun ja meni maalin johtoon ajassa 52:32. Tämän jälkeiset minuutit meni todella nopeasti ohi, eikä oikeastaan kunnon kiriä saatu edes käynnistettyä. Ajassa 57:17 musat pois, Vantaa otti aikalisän. Mun mielestä oikeaan aikaan oikea ratkaisu. Mutta että veska pois jo tässä vaiheessa??? Joojoo, oli hyökkäyspään aloitus, mitä sitten. Liian aikaisin, ajattelin. Neljä sekuntia myöhemmin juhlittiin Korhosen Kappen tekemää tasoitusmaalia!!!!!!!! Tämän takia Fagu valmentaa ja minä soitan musiikkia!!!!! Tämä oli jo kolmas kerta (viime ja tämä kausi), kun näen Fagun Vantaan tasoittavan ilman veskaria. On se SITKEÄ JOUKKUE.

Jatkoaika oli taas sellaista hitchcockia puolin ja toisin. Tuo kolmella kolmea vastaan... no miten sen sanoisi, antihokia, en tykkää. Maalittomana mentiin ja edessä sanahirviö voittomaalikilpailu! Sebu nappasi ensimmäisen, sen jälkeen työteliäs Veikko Paakkanen keskiympyrään. Minulle tuntematon suuruus, odotin mielenkiinnolla. Herran isä, mitkä muuvit!!!! Klassinen "älä mene shinne"-harhautus ja musta tyhjiin! Kerhon toinenkin vetäjä oli täysin aseeton Katajaisen edessä! Kaartinen tuli naulaamaan pelin. Ei mennyt tunnelista, hieman jäi vajaaksi yritys. HPK:n viimeisen vetäjän eväät oli syöty jo valmiiksi, en tiedä mitä pahaa silmää se Sebu sieltä iskee, niin ponneton oli yritys. 5-4 voitto ja kaksi pistettä!! Kyl ne nyt kumminkin maistuu tuollaisen heikomman pelin jälkeen.

Aloin siinä pakkailemaan levylaukkua, kun sivusilmällä huomaan "kapteenien kapteenin" Kaartisen haluavan juttusille. Avaan oven ja oletin saavani kiitosta musiikinsoitosta. Tuli pyyntö tulla pyhistä pyhimpään, C:n pukukoppiin!!!! Jumakauta, nyt rupesi isoa miestä jännittämään! Olen siellä kerran vieraillut, Gröhnin Vellu esitteli tilat, silloin se oli kuitenkin tyhjä. Nyt siellä odotti 20 gladiaattoria ja ne taustahenkilöt...

Matka kuuluttamosta tuntui ikuisuudelta. Ohi pukukoppien, katsomoon rakkaille ääni väristen kertoen: "ne pyys mut koppiin", vaihtoaitioiden kohdalla näin, että ovella odotti valmentajat ja Puustinen. Nyt taitaa tulla turpaan? Oliko se Einin biisi liikaa? Matka oli pitkä. Oven ne avasi, sakinhivutus sisällä tottakai, ettei ole todistajia. Komensivat kopin keskelle kaikkien nähtäväksi. Päävalmentajalta lämpivät sanat "työstä" joukkueen hyväksi, muutamat aplodit ja pelipaita omaksi sekä kuvaussessio kapteeniston kanssa. Jumakauta, jos puntari heilahtaa 105:een kiloon ja olet yli nelikymppinen äijä, älä itke!!! Sain pidettyä kyynelkanavat kurissa, mutta sisäinen Tsupari vollotti vuolaasti! Olihan toi nyt nättiä! Kiitoksista kaunein.

Sain jäädä kuuntelemaan palautteen joukkueelle. Siinä selvisi myös se, että Paakkanen oli heitellyt eilisissä treeneissä jäätäviä rankkareita. Sieltä kumpusi nimitys tämän illan vetäjiin. Näin vastataan huutoon! Huikea jengi, joka pelaa tänään viimeisen runkosarjaottelunsa Myyrmäessä!!! Haikea fiilis. Tulee sieltä vielä pleijareita, pakko tulla!

Tänään vastaan tulee todella kova TPS. Ryöstö oli lähellä Turussa, nyt otetaan se. Musat soitetaan lohipaita päällä ja lämmittelyn eka styge on Cheek: Kyyneleet. Syyt on luettavissa tekstistä.

KAIKKI PAIKALLE!#lohimäärää

-tsupari-







Seuran uusimmat