AKTIA-HOPEAKIEKKOTURNAUS MYYRMÄESSÄ 17.12.2017
Julkaistu: 04.12.2017 00.00

AKTIA-HOPEAKIEKKOTURNAUS MYYRMÄESSÄ 17.12.2017

  1. -HOPEAKIEKKOTURNAUS

EVU09 toivottaa kaikki tervetulleiksi Myyrmäen jäähallille 17.12.2017 klo 8-19 seuraamaan hienoja otteluita perinteikkääseen Aktia-Hopeakiekkoturnaukseen, jossa 2009 syntyneet kiekkoilijat pistävät halli 2:n kaukalossa parastaan! Hopeakiekkoturnaus on järjestetty vuosittain vuodesta 1984 alkaen, eli tänä vuonna on vuorossa jo 33. turnaus. Tänä vuonna mukana ovat EVUn lisäksi Blues, HaKi, Hunters, Jokerit, KoJo ja Pelicans. Tiukkoja pelejä on siis odotettavissa.

Päivän aikana on jääkiekon lisäksi paljon nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Pääset osallistumaan tarkkuuslaukauskilpailuun, arpajaisiin ja kiekkoarvan heittoon. Näissä kaikissa on niin mahtavat palkinnot (mm. tietokone, hotellilahjakortteja, jääkiekkomailoja), että jo pelkästään niiden vuoksi kannattaa käydä paikan päällä. Joulupukki on paikalla klo 10-14 ja samaan aikaan perheen pienimmät pääsevät halutessaan luistelemaan halli 1:n yläjäälle. Volvon esittelyautot ovat koko päivän hallin edustalla tutustuttavina.

Mikäli jouluvalmistelut aiheuttavat päänvaivaa ja stressiä, meillä on ratkaisu siihenkin. Turnauksen yhteydessä järjestetään joululeivonnais- ja käsityömyyjäiset. Saat kätevästi joululeivonnaiset ja pienet lahjat sukulaisille ja vaikka lapsen opettajalle mukaan upean jääkiekkopäivän päätteeksi. Katsomon yhteydessä on myynnissä myös kahvia ja virvokkeita. Kaikki turnauksen tuotot menevät EVU09:n hyväksi

Pelit meille mahdollistavat seuraavat yhteistyökumppanit:

SA-HA, Docrates Oy, Vehico Oy, Gekko Oy, CSI Helsinki Oy, Dincor Oy, JA-KI Muutto ja Eurohuuto, Kuninkaantien apteekki, MH_Autoservice, Kotijanhunen Oy, Tzank, Ruokaboksi ja Betomix, Vak Oy ja Pajakulma Oy. Suuri kiitos kaikille!

Älä siis mökötä kotona, vaan tule paikalle! Naapurisikin on jo tulossa :)

http://www.gameresultsonline.com/evu-09/aktia-hope...

Seuran uusimmat